Kullan ja hopean muoto. The Shape of Silver and Gold.

KÄDET

Uusi ei synny monimutkaisena. Syntyhetkellään kaikki on yksinkertaista, selkeää ja muodoltaan puhdasta. Pelkkää. Onnistunut korusuunnittelu on kuten muukin muotoilu idean alkuperäisen selkeyden varjelemista turhalta dekoraatiolta ja kompromisseilta. Kauneimpiin koruihin jää niiden luomishetken selkeys ja kirkkaus soimaan. Ensisijaisesti korut on kuitenkin tehty käytettäviksi. Viulu soi puhtaasti rakentajansa ammattitaidon ansiosta, mutta viulua ei ole rakennettu ilmaisemaan rakentajansa mielialoja – vaan tulevan käyttäjänsä. Samoin on laita korujen kanssa, niiden kauneus on tarkoitettu palvelemaan niiden kantajaa. Korut ovat niitä tunteita, muistoja, tärkeitä päätöksiä, joita me haluamme kantaa esillä. Läsnäoloa, joka on taottu kestämään ikuisesti. Arvokkainta korussa ei ole materiaali, eikä edes muotoilu, vaan jokainen kerta kun se puetaan ylle. Oz Jewel on suomalainen moderneihin hopea- ja kultakoruihin erikoistunut koruliike Helsingissä Unioninkadulla. Yrityksen omistajat kultaseppä Tiina Arkko ja hopeaseppä Vesa Nilsson suunnittelevat ja valmistavat mallistoaan vaativille asiakkaille, jotka haluavat uutta ja pelkistettyä korumuotoilua. Oz Jewel tarjoaa asiakkaidensa käyttöön koruja, jotka eivät ensisijaisesti korosta itseään, vaan käyttäjänsä persoonallisuutta. Kaikissa Oz Jewelin koruissa käytetään korkealaatuisia jalokiviä, malliston korut ovat 18 karaatin keltakultaa, palladium-sekoitteista valkokultaa tai sterlinghopeaa. Oz Jewel suunnittelee ja valmistaa tilaustyönä liikelahjat ja uniikkikorut.

vuoden-kultaseppa

Things are not born complicated. At the moment of creation, everything is simple, clear and clean-lined. Pure. At its best, jewellery design, just like any design, is about protecting the clarity of the original idea from superfluous decoration and compromise. The most beautiful jewellery will retain the lucidity of the moment of its conception. Jewellery is, however, made to be worn. A violin has a pure sound if it has been skilfully made, but it is made to express the moods of its player rather than of its maker. The same is true with jewellery: its beauty is meant to emphasise that of its wearer. Jewellery represents the feelings, memories, and important decisions that it is connected to and that its wearer wants to hold for others to see. Presence, which has been forged to last forever. The material or the design is not the most valuable part of jewellery: the times we wear it are the gems to be cherished. Oz Jewel is a Finnish jewellery shop specialising in modern gold and silver jewellery in Helsinki, on unioninkatu 15. The owners, goldsmith Tiina Arkko and silversmith Vesa Nilsson, design and manufacture their range for discerning customers who are looking for something new and clean-lined in jewellery design. Oz Jewel creates jewellery that, rather than stand out on its own, emphasises the personality of its wearer. All Oz Jewel pieces are made with high-quality gemstones, 18-carat yellow gold, palladium white gold or sterling silver. Oz Jewel also design and manufactures bespoke jewellery for business gifts and personal use.